|
|
Post by Anne on Mar 25, 2011 8:35:00 GMT -5
|
|
|
|
Post by Anne on Oct 20, 2011 4:47:06 GMT -5
19.10.2011:
Avasin nyrkkejäni ja Sera veti heti kaulaa alemmas. Se pärskähteli allani ja jatkoi rentoa raviaan. Pikkuhiljaa istuin alas ja tamma seurasi siirtymällä käyntiin. Taputin ruunivoikon hionnutta kaulaa. Poni oli tehnyt hyvän tunnin. Näin iltamyöhällä, kello yhdeksän jälkeen, maneesi oli meitä lukuun ottamatta tyhjillään ja treenitilaa oli tarpeeksi.
Huokaisin. Olin tyytyväinen, että Seralle oli viime keväänä löytynyt hyvä koti. Ratsastuskoulun hälinä oli rasittanut herkkää tammaani ja sen vatsa oli alkanut oireilemaan. Kotikaupunkini yksityistallit olivat täpötäynnä hevosista ratsastusbuumin vain kasvaessa, joten oli ollut työn ja tuskan takana löytää tammalle uusi tallipaikka. Lisäksi maneesi oli ehdoton kriteeri, joten valinnanvaraa ei ollut kovinkaan paljon. Järnby sijaitsi noin sadan kilometrin päässä kodistani, joten pääsin Seraa treenaamaan vain kerran viikossa. Onneksi tällä tallilla oli mahdollista ostaa hevosen liikutus, vaikka maksoihan se maltaita. Omilla tuloilla en olisi moista summaa pystynyt kuukausittain hevosen asumisesta kustantaa, mutta mieheni firmalla pyyhki hyvin, joten Järnbyssä elo oli mahdollista.
Sera nautti selvästi palauttavasta treenistä. PKK-cup oli ollut tiukkaa kisaamista koko kesän ja alkusyksyn aikana ja tamma oli miltei mennyt ylikuntoon. Viimeisissä osakilpailuissa sen vatsa oli taas kärttyillyt ja olinkin tyytyväinen, että kisakausi oli ohi. Mietin joko tamman astuttamista tai sitten kohtalaisen rentoa talvea ratsastuksen osalta. Pitäisikin katsella mahdollisia isäehdokkaita.
Pysäytin ponin ja hyppäsin alas sen selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyön. Talutin tamman ulos maneesista. Tunnelmallisesti valaistu tallialue hiveli silmää. Tuulenvire liikutti padotun lammen korkeaa pintaa. Kävelin kauniin ponini kanssa talliin ja hoidin sen hyvin yötä varten.
|
|
|
|
Post by Anne on Nov 10, 2011 11:51:19 GMT -5
10.11.2011:
- No on ainakin varmistettu, hymähdin Kristerille.
Eläinlääkäri oli todennut Seran tiineeksi. Eli viime kuun lopulla tapahtunut simennys oli nyt varmistettu. Varsan isä oli upea arabi, joten keväällä syntyisi luultavasti siro, kaunis ratsuponi.
- Se on tavallista äksympikin, Krister sanoi ja mulkoili ruunivoikkoa tammaa turkoosien kaltereiden lomitse. - Jos mahdollista.
- Älä nyt. Serppun on Serppu. Pohjimmiltaan hyväsydäminen.
Onneksi Krister oli lähtenyt kaveriksi Järnbyhyn, olihan ajomatkaa edes takaisin yli pari tuntia.
- Hei, katsos, länkkärihevonen, Krister sanoi yllättäen ja osoitti hassua, laikullista tammaa, joka tarkkaili tallikäytävän elämää. - Appaloosa epäilemättä.
- Juu, talli alkaa olemaan miltei täysi, Ailenkin on aika uusi, sanoin. - Vissiin tänne otetaan enää muutama asukas, jos löytyy. Pari karsinaa pidetään tyhjillään omistajien varsoja tai jotain sellaista varten.
- Hmm, mutta länkkärinkin tänne voi tuoda? Krister mietti.
- Miksei? Eiköhän se ole ihan maksukyvystä kiinni.
- Mulla saattaisi nimittäin olla yksi tähtäyksessä. Mutta sopivaa tallipaikkaa ei ole löytynyt, länneratsastukseen erikoistunut kihlattuni mutisi.
- No, pistä meiliä Samulle ja kysy, kohautin hartioitani.
- Näin teen, Krister sanoi ja loi vielä katseen ratsuponiini. - Pitääkin varmaan katsastaa muut tilat, niin tietää mihin on ryhtymässä.
|
|
|
|
Post by Anne on Jan 13, 2012 6:21:28 GMT -5
13.01.2012
Melkein kiljuin riemusta. Mutta vain melkein, kiljuminen ei kuulunut tyyliini. Rauhallinen hymyily sen sijaan valaisi kasvojani.
Varsa oli ori ja ruunivoikko. Komea kuin mikäkin. Orin vasen silmä oli hersilmä ja sen päätä koristi leveä läsi. Ori seisoi tiiviisti emänsä kyljessä. Sera luimi kuten aina uusien varsojen kanssa.
Eläinlääkäri oli kuulemani mukaan käynyt aamulla tarkistamassa sekä varsan, että emän. Varsa oli kunnossa, mutta Seralla oli mahdollisesti jäänyt vielä pala istukkaa kohtuun. Lääkäri tulisi vielä ultraäänilaitteen kanssa uudelleen paikalle. Jätin tänään tallivuorossa olevalle Lenjalle ohjeet ja tiedot Seran voinnista. Minun pitäisi ajella takaisin kohti kotia ja pääsisin vasta ylihuomenna uudelleen paikalle. Eläinlääkärikin tietenkin soittelisi löydöksistä.
Jätin poni rauhaan ja toivoin parasta.
|
|
|
|
Post by Anne on Mar 13, 2012 7:02:46 GMT -5
12.3.2012
Lenja suihkutti tyhjää karsinaa yrittäen saada siitä putipuhtaan. Epäilemättä karsinalle olisi käyttöä heti, kun se saataisiin siihen kuntoon, että siihen kehtaisi uuden vuokralaisen asuttaa.
Olin pelännyt tätä hetkeä Ballen syntymän jälkeen. Seran kohtutulehdus oli saatu antibiooteilla hetkeksi kuriin, mutta antibiitin loputtua infektio oli riehaantunut uudelleen ja lopulta vienyt ponin huonoon kuntoon. Muutama päivä sitten olimme eläinlääkärin kanssa tulleet siihen tulokseen, että Seran olisi parempi päästä pilvien päälle laukkailemaan. Sen kiihkeä luonne ei ollut kestänyt sairastelua ja jatkuvaa tallissa seisomista.
Tänä aamuna auto oli tullut hakemaan tamman pois. Eläinlääkäri oli nukuttanut Seran ikiuneen eläinasemalla. Olin ollut helpottunut. Eläimen menettäminen ei tietenkään tuntunut kivalta, mutta sairaan eläimen kidutaminen hengissä tuntui vieläkin pahemmalta.
Kävelin Seran viimeiseksi jääneen varsan luo. Balle tai Pate (nimi joka sopi riehakkaalle poniorille paremmin) seisoi karsinassaan tallin pääkäytävällä. Se kalisteli hampaillaan turkooseja kaltereita ja muljautti erivärisiä silmiään. Hymyilin. Pojan elkeet olivat niin tuttuja emältään. Pitäisi anoa Patellekin syrjäisempää karsinapaikkaa, vaikkakin tiesin, että ne taisivat tällä hetkellä olla kiven takana.
|
|
