Riinan tarinoita

[jose]

Nabrina DHF "Riina"

Omistaja. José

[jose]

Muutto!

Aamu oli vasta kirkastumassa kun isän auto ajoi kohti Järnbyn yksityistallia, Riinan uutta kotia. Olin innoissani. "Innoissaan" on kuitenkin melko mieto ilmaus siitä, miltä minusta todella tuntui saada unelmaponini Järnbyn kaltaiselle hienolle yksityistallille! Riina oli helppo lastattava, olimmehan harjoitelleet lastausta aiemminkin, mutta tositilanteessakin neiti oli oikea mallioppilas, voin olla vain tosi ylpeä uudesta ponistani.

Riina on melkoinen energiapakkaus ja ihmettelen, miksei se järjestänyt ihmeempää kohtausta kopissa, vaan kanavoi kaiken energiansa eteen työnnettyyn heinäverkkoon.

Viimein auto kaarsi siistille tallipihalle, talli oli kuin suoraan jostain hevoselokuvasta ja lampi, jotain aivan uskomatonta!

Pihalla odotteli jo minulle ennestään tuttu Anne ja Annen kanssa Samu Honkanen, joka omisti 27% Järnbystä. Mies on tunnettu hevosihminen ja huippuvalmentaja.

Kuulin kun Riina kopisteli jo kopissaan ja kun isä oli saanut auton parkkeerattua, astuin autosta ulos ja moikkasin Annea ja Samua. Otin hiukan hermostuneen varsan ulos kopista ja se tepasteli pää korkealla raitista aamu-ilmaa nuuhkien. Riina pälyili Samua hermostuneesti, kun Samu tervehti ponia raaputtaen varsan turpaa.

Aika oli kulunut niin nopeasti, vastahan olin ostanut pienen lewitzerin itselleni ja pian se täyttäisi 3, ja ratsukoulutus aloitettaisiin. Riina tökkäsi pienellä turvallaan olkapäätäni ja silitin sen silkkistä kaulaa. Anne nyökkäsi kohti tallia ja lähti opastamaan Riinan uudelle karsinalle.

Talli oli sisältä yhtä upea, kuin miltä se näytti ulkopuoleltakin, olin kirjaimellisesti sanaton, mitä olen todella harvoin nykyään. Anne hymyli ja osoitti karsinapaikkaa, jonne pikkuisen talutin.

Kuulumisia rupatellen haimme Riinalle heinää karsinaan ja hain ponin loput tavarat autosta. Riina tarvitsisi ihkaoman uuden satulan, nyt varsalla oli vain varalla odottelemassa entisen ponini Pollyn vanha ja kulunut koulusatula. Varsan hieno sininen harjapakki oli painava, ja komensin isän sitä kantamaan.

Anne näytti hiukan paikkoja, vaikka sanoinkin, etten tule niitä muistamaan, olihan Järnby iso ja Riinan entiseen pikkutalliin verrattuna todella sokkeloinen.

Annoin Riinan nuuhkia sormiani kaltereiden välistä ja hymyilin.
"Eiköhän me tänne kotiuduta vielä."

[jose]

Koulutus alkakoon!

"Kiitti kyydistä, nähään illalla!" huikkasin isälleni, pamautin auton oven kiinni ja katselin kun hän ajoi pois. Huokaisin syvään ja kävelin tallia kohti. Talli oli täynnä ääniä ja touhua kun avasin oven, hevosen omistajia puunaamassa hevosiaan, tallityöntekijä lakaisemassa käytävää ja tallikissa kehräämässä jonkun jaloissa. Hymyilin itsekseni ja suuntasin Riinan karsinalle. Varsa oli kasvanut kovaa vauhtia ja täyttänyt noin viikko sitten 3, koulutus oli alkanut ja tuttuni Mia, joka valmistautuisi pian ratsuttajaksi, oli luvannut auttaa varsan koulutuksessa.

Olimme Mian kanssa jo totutelleet pikkuista suitsiin ja hiukan satulaankin, jalkojen nostoa oli harjoiteltu pienestä pitäen, ja se sujuikin kuin ammattilaiselta, voin vain olla tosi ylpeä silmäterästäni. Avasin karsinan oven ja kaivoin taskustani porkkanan, jonka olin varannut varta vasten Riinalle. Pudotin porkkanan ponin ruokakuppiin, enkä antanut kädestä, ettei pikkuiseni oppisi huonoja tapoja. Täksi päiväksi olin suunnitellut irtohypytystä Riinan päänmenoksi ja varsa oli aikaisemmin osoittanut sellaisia hyppylahjakkuuksia (jotka olivat ponin suvun kannalta tietysti odotettavissa), että odotin jo nyt Riinasta jotain suurta.

Kaivoin harjakopasta polysuan ja aloin harjata Riinan selkää, missä oli enää muutama läikkä pehmeää varsakarvaa. Aika oli tosiaan kulunut nopeasti. Nyt varsa koulutetaan ratsuksi, sitten alkavat kaikenmaailman kisat ja näyttelyt, sitten kaavailin Riinalle varsaa, josta tulisi uusi kisaponini, kun Riinasta joskus aika jättää. Ei, en halunnut ajatella sitä nyt. Harjasin ponin ripeästi, vaikka siinä ei kovin paljon harjattavaa ollutkaan seistyään koko illan sisällä ulkona riehuvasta myrskystä johtuen. Tarkistin vielä kaviot, ja sen, että varsan jokainen upouusi kenkä oli pysynyt paikallaan, kyllä, kaikki kunnossa. Vedin vielä uuden sadeloimen Riinan päälle.

Nappasin riimunnarun karsinan ulkopuolelta ja naksautin sen paikoilleen varsan riimuun, avasin karsinan oven ja pyysin Riinaa seuraamaan. Se tulikin perässäni, tipsuttaen kiltisti kuin koiranpentu ja rapsutin sen kaulaa. Avasin tallinoven ja vedin hupun päähäni, etten olisi täysin märkä kun pääsisimme maneesiin. Poni tepasteli perässäni pää pystyssä ilmaa nuuhkien kuin vastasyntyneenä. En voinut kuin hymyillä ja taputtaa poniani. Minun ikiomaa poniani.

Kävelimme lammen reunaa pitkin maneesille, eikä pihalla ollut ristin sielua. Olin siitä ihan iloinen, koska tämä oli niitä päiviä kun halusin olla vain yksin. Välittämättä kenestäkään muusta, kuin itsestäni, ja tietysti Riinasta.

Avasin maneesin oven hitaasti ja henkäisin ihastuksesta kun näin ison maneesin. Täysin toista luokkaa kuin entisen ratsastuskoulunu hikinen pieni koppero, tai Riinan entisen kotitallin pieni kenttä. Maneesissa oli iso katsomo, ja paljon tilaa. Kannoin muutaman puomin keskelle maneesia ja hain pari estetolppaa viereen ja kokosin siihen pari pientä pystyä ja yhden ristikon, kyllä Riinan näistä pitäisi selvitä. Ja niinhän se selvisikin, ja millä ilmavaralla. Päästin ponin vapaaksi ja se säntäsi suoraan tekemälleni kujalle ja kunnon ponnistuksella lensi kevyesti esteiden yli.

En juoksuttanut ponia kuin vartin, ettei se kyllästyisi. Halusin jättää harjoituksen onnistumiseen ja keräsin esteet pois.